Rapeaa ja rukiista, pehmeää broileria, makeaa ananasta, maukasta tomaatti-valkosipulitahnaa, kermaa, kananmunankeltuaista ja suussa sulavaa parmesaania ja mozzarellaa, siitä on Rosson Rocchetti di Pollo tehty. Lisäksi raikasta rucolaa ja miedosti tulista arrabiataa. Harvemmin ruoka-annos sisältää näin paljon erilaisia makuja, ja kuinka hyvin ne sopivatkaan yhteen. Tämä ei tosiaankaan ollut viimeinen pizzarullani.

Karitsankaretta, reilusti Marsala-kastiketta, lisuke sisältäen linssejä, speckiä ja tomaattia ja lisäksi vielä valkosipuliperunoita. E oli taas onnistunut valitsemaan annoksen joka oli todella kaunis, ja joka maistui todella hyvälle. Tiedän tämän koska en voinut pitää näppejäni erossa vaan nappasin maistiaisia omalle lautaselleni ;).

Jälkkärit valittiin ”ohi listan”, sisääntullessamme olimme huomanneet jälkiruokien joukossa kirsikkakakkuviipaleet ja pyysimmekin molemmat palan kirsikkakakkua.

Alku, keski ja loppu hyvin, -kaikki hyvin!

Syömisiin, Tove.

Nästan historiskt. Kommer knappt ihåg när vi senast har varit ut och äta med pappa. Vi stiger in från Lundagatan och väljer en plats längre bak i salen, under hyllan med limonadflaskorna. Det är pappas första gång i den förnyade Borgå Rosson, även han tycker om den nya inredningen och hur öppet det är. Jag visar alla mina favoritdetaljer i salen. Vi går igenom listan tillsammans, i det här skedet har jag redan smakat på så många olika maträtter att jag tycker jag kan rekommendera vissa portioner jag tror han skulle kunna tycka om. Efter en kvart med menyn har vi bestämt oss. Det blir prosciutto crudo som förrätt och grillad oxe med linser, speck, tomat och marsalasås som huvudrätt för pappa, jag väljer körsbärstomater i basilikaolivolja som förrätt och kyckling med gorgonzolaost och caponata som huvudrätt. Gillar väldigt mycket Rossos gorgonzolaostsås. Vi var riktigt nöjda med maten vi hade valt, det smakade om inte underbart så i var fall helt jätte gott. Jag har nog aldrig blivit besviken på maten de bjuder på i Borgå Rosso. Efter att vi ätit färdigt våra huvudrätter hämtar den vänliga servitrisen efterättsmenyn åt oss, vi väljer båda den varma tiroliska äppeltårtan med lönnsirap och vaniljglass. Den är lika god varje gång. Det var en trevlig kväll med pappa på Rosso, rekommenderar varmt åt er andra också! -Tove

Olen hurahtanut valokuvaamiseen ihan totaalisesti, halua on, taitoa ei niinkään, onneksi hyvä kamera auttaa itsetunnon nostamisessa J. Seisoskelin taas illalla Sikosaarentien kaislikossa kamera kädessä ja odottelin auringonlaskua, olen jo monta viikkoa toivonut että saisin kunnollisia auringonlaskukuvia mutta en ole onnistunut. Tunnin seisoskelun ja sadan tylsän ja kahden kohtuullisen kuvan jälkeen olin lievästi sanoen turhautunut, sormeni oli jäässä ja ego nollilla.

Luojalle (vai pitäisikö sanoa Varuboden-Oslalle) kiitos Porvoon Rossosta!! Soitto E:lle, hyvät naistenpäivän toivotukset ja ehdotus syömään lähtemisestä. Niin helppoa se oli. Harmitus jäi Sikosaaren sillalle ja kaislikkoon.

Valittiin pöytä kadun puolelta, näkymä halkoriville ja uunille päin. Ympärillä istui pariskuntia, ehkä hekin naistenpäivää viettämässä. Juoruilun lomassa valitsimme listalta alkupaloiksi Spinata Romana-salamia ja lajitelman marinoituja kasviksia. Kastoimme leipää öljy-balsamico seokseen ja mietimme pääruokia. Päädyin taatusti mureaan gorgonzolakastikkeella gratinoituun härän lihaan ja E pariloidun focaccialeivän välissä kevyesti savustettuun loheen. Tilasimme molemmat myös pienet lasilliset luomupunaviiniä. Oma annokseni ei tälläkään kerralla pettänyt, olin jälleen kerran kuin puulla päähän lyöty, taivaallista! E:n annos sisälsi lohen ja leivän lisäksi arrabbiata-kastikkeessa marinoituja jättikatkaravun pyrstöjä, pestoa, rucolaa, ranskalaisia ja tomaattivalkosipulikastiketta. Oletteko muuten huomanneet liitutaululle kirjoitetun peston ohjeen?

Jälkiruokalistalta valitsimme pannacottaa, minulle tyrnikastikkeella ja E:lle, uskokaa tai älkää, mutta kinuskikastikkeella. No, makuja on monia, E:n on makea J.

Syömisiin, Tove.

Istutaan E:n kanssa täpötäydessä Rossossa, emme ilmeisesti ole ainoita jotka haluavat viettää ystävänpäivää ystävän kanssa Rossossa. Ympärillämme on pariskuntia, perheitä, ystävyksiä ja isompia kaveriporukoita. Jokaisessa pöydässä on hyväntuulisen näköisiä ihmisiä, tarjoilijat tuovat pizzoja, pastoja ja liha-annoksia pöytiin.

Lueskeltiin ruokalistaa ja päädyttiin aurinkokuivattuihin tomaatteihin, jättikatkaravun pyrstöihin, gorgonzolahärkään ja lohipastaan. Tilattiin myös lasit viiniä, E:lle punaista ja minulle valkoista. Söimme leipää, juttelimme, katselimme muita ihmisiä ja nautimme tunnelmasta. E:n syötyä katkarapunsa ja minä tomaattini saimme pääruoat pöytään, E sai vihdoinkin jo monta viikkoa haaveilemansa gorgonzolahärän eteensä. ”Liha sulaa suuhun”, ”ihana gorgonzolan maku” ja ”ajattele jos itse osaisi tehdä tällaista” olivat vain muutamia ylistävistä kommenteista. Onkohan tuo annos koskaan pettänyt?

Ystävänpäivän kunniaksi jätin osan lohipastasta syömättä, pyysin saada loppuruoan doggybagiin, kotiinvietäväksi ihmisen parhaalle ystävälle. Ennen kotiinlähtöä söimme vielä designjäätelöannokset, E:lle suklaajäätelöä kinuskikastikkeella ja vaniljakermavaahdolla, minulle suklaajäätelöä mansikka- ja suklaakastikkeella. Niiiiiiiiiiin hyvää!

Syömisiin, Tove.

http://www.youtube.com/watch?v=d_mLFHLSULw&feature=related

Pavarottia Pavarottin tahtiin. Tilattiin E:n kanssa lihapullapizzat! Pavarottit olivat meille kummallekin ihan uusi kokemus, pizzaa lihapullilla, pikkusipuleilla, arrabbiatakastikkeella ja sekä gorgonzolalla että mozzarellalla juustotettuna. Lisäksi pizzan päällä oli rucolaa ja vierestä sai lisätä chili-valkosipulimurskaa ja viikunabalsamicoa. Pizza oli täysin erilainen kuin aikaisemmin syömäni, täytteet olivat jotain ihan muuta kun normaalisti valitsemani pizzatäyte, ihanaa vaihtelua ainaisille kinkku-ananas-sipuli-pizzoilleni. Pizza tarjoiltiin ”puulautaselta”, huomattavasti mukavampaa kuin pahvilaatikosta tai tavan lautaselta syöminen. Halusimme lisätä pizzaperjantaifiilistä joten olimme valinneet pöydän josta näkee elävän tulen puu-uunin. Maininnan arvoista on myös koivunhaloilla täytetty pitkä tiski ja isot puiset kuutiot pöytämme vieressä jotka tekevät tilasta entistä kodikkaamman. Vastakohta ulkona paukkuvan pakkasen ja Rosson lämmön välillä on huomattava. Hidastelimme jälkiruokiemme kanssa, E:n jäätelö melkein suli ja oma omenatorttuni jäähtyi..  Vaikka auton saa pysäköityä ihan oven ulkopuolelle, uloslähteminen teki tiukkaa.

Syömisiin, Tove.

J ihmettelee enkö vieläkään ole päättänyt mitä haluan syödä, ei, en ole. J fuskasi ja oli jo kotona käynyt Rosson internetsivuilla päättämässä mitä aikoo illalla syödä. Itse en osannut päättää edes miltä sivulta haluaisin jotain. Pizzaa? Pastaa? Lihaa?

J:llä on jo vähän tukala olo, vajaa pari viikkoa laskettuun aikaan, joten hän halusi jotain vähän kevyempää ja päätyi paprikaan ja artisokkaan aluksi ja kasvispolentaan pääruoaksi. Hän oli myös harkinnut lihapullia ja perunamuusia mutta päätynyt vaihtelun vuoksi kasvisruokaan. Pitkän pohtimisen ja menun selailemisen jälkeen päädyin aloittamaan prosciutto crudolla ja jatkamaan grillatulla härällä.

Tilattujen alkupalojen lisäksi söimme tietenkin myös leipää, tällä kertaa leipä oli erilaista, chapattan tyylistä, todella hyvää, kivaa vaihtelua. J piti alkupaloistaan, varsinkin artisokasta, makea viikunabalsamico antoi kivan lisän artisokalle. Minun prosciuttoni oli ihanaa, pehmeää ja suolaista, lisäksi rucolaa ja basilikaa sekä tomaatti-valkosipulitahnaa.

Pääruoat tuotiin pöytään, huomion kiinnitti J:n valitsema Polenta alle verdure, todella freesin näköinen annos. Ruokaa oli riittävästi mutta ei ähkyyn asti, J oli todella tyytyväinen annokseensa, lautasella oli erilaisia kasviksia ja makuja, hyvää, ei niin raskasta ja hieman harvinaisempana tuo polenta. Grillattu härkä tarjoiltiin marsalakastikkeen ja tomaatti, linssi ja speck lisukkeen kanssa. Mitä muuta siitäkään annoksesta voi sanoa kuin että ihan älyttömän hyvää. En vieläkään voi uskoa että saan Rossoilla vaikka viikottain, tottuukohan tähän?

Ennen kuin poistuimme pakkaseen, söimme vielä dolcit, J suklaaholisti kaapi lautaseen naarmut yrittäessään saada viimeisimmätkin suklaamoussestaan parempiin suihin ja itse kilisyttelin taas pannacottalasia. Jälkiruoka vaan on niin hyvää!

Syömisiin, Tove.

Muistatteko kuin vuosi, pari takaperin sähköposteissa ja facebookissa levitettiin hauskempaa tapaa kalorien laskemiselle? En muista enää kuin yhden, sen, joka mielestäni oli kaikista hauskin/paras. Se meni jotakuinkin niin että terveellinen ruoka epäterveellisen ruoan kanssa kumoaa huonot vaikutukset/ neutralisoi kalorit. Esimerkkinä vadelmajuustokakku, noll kalorier! Vadelmat neutralisoi sen kaiken muun pahan, ja itse asiassa se on oikein terveellistä jos pohjan on tehnyt kaurakekseistä, kaurassahan on kuitua.. Tällä teemalla mentiin edellisellä kerralla Rossossa.

Istuin äitini kanssa sen taulun edessä jossa ne vanhat herrat hengailee sen lavamopon ympärillä, oletteko muuten huomanneet että yhdellä niistä herroista on Niken lenkkarit jalassa? Huomaan joka kerta aina jotain uutta jossain taulussa. Alkupalat tuodaan pöytään, olin tilannut pikkusipuleita joihin olin ihastunut edellisellä kerralla tilattuani alkupalaksi niitä marinoituja kasviksia. Äitini sai eteensä tomaattia ja luomumozzarellaa. Pikkusipulit olivat ihania, juuri niin hyviä kun olin muistellutkin ja äitini piti omasta annoksestaan, ihan kuten E ja J:kin. Omien laskujeni mukaan olen edelleen nollilla, sipulit neutralisoivat leivän ;).

Pääruoaksi olin tilannut insalatoista sen salaatin jossa oli ilmakuivattua kinkkua ja salamia. Se oli kuin überterveellinen pizza. Pizzapohja tomaattikastikkeella ja juustolla jonka päällä oli valtava keko salaattia, tomaattia, kurkkua, oliivia ja siivutettuina kinkkua ja salamia. Harvemmin tilaan salaatin ravintolassa mutta tällä kertaa se kannatti. Sain vatsani täyteen, enkä kerryttänyt kalorisummaa ollenkaan! Tätä täytyy kokeilla toistekin, vaihtoehtoja näytti olevan riittämiin, kanaa, tonnikalaa, lohta, katkarapuja tai mozzarellaa, varmasti löytyy jokaisen makuun jotakin.

Äitini oli tilannut filetto di maiale al pepen, eli pippuroitua porsaan sisäfilettä, lisukkeena teeman mukaan salaattia ja marinoituja kasviksia. Äitini annos oli herkullisen näköinen ja närpinkin hieman maistiaisia hänen lautaseltaan. Ihanan pippurista!

Jälkiruoankin tilasin teemaa noudattaen, omenastruudeli ;) Äitini tilasi tiramisua, siinä ei kyllä ollut mitään neutralisoivaa mutta maku oli kuulemma sen verran hyvää että muutaman kalorin pystyi kontolleen ottamaan J

Syömisiin, -Tove

Etteikö riittäisi että toinen parhaista ystävistäni, E, on ystävien aatelia, niin E on myös paljon muuta. Luetteloimalla asioita jossa hänessä arvostan, saisin helposti sivun jos toisenkin kirjoitettua, mutta se ei ole tämän blogin tarkoitus, mainitsen kuitenkin yhden asian, E on ehkä maailman paras koiranhoitaja. Joka viikko kun päivystän ja työpäivä venyy aamukahdeksasta puoleenyöhön E käy hakemassa Adyn hoitoon ja viihdyttää sitä illan kunnes ennen nukkumaanmenoaan palauttaa sen takaisin kotiini. Edellisellä kerralla  sain myöhään illalla tekstiviestin: ”Ady on lenkitetty, ruokittu, päikkäröity, leikitetty, silitetty ja palautettu. Godnatt!”. Onko teillä samanmoisia ystäviä, joihin aina voi luottaa ja jotka aina tekevät parhaansa kun tietävät että asia on teille tärkeä ja että sillä on suuri merkitys teille? Jos on niin kerro se hänelle, ja kutsu hänet ulos syömään, niin minä ainakin tein.

Istun E:n kanssa Rossossa, on perjantai-ilta ja moni muukin on päättänyt tulla Rossoon, puheensorina ja nauru kuuluvat taustamusiikin hiljentyessä. E on jo melkein päätynyt aikaisemminkin hehkuttamaani gorgonzolahärkään mutta saan hänet muuttamaan mielensä, haluan nähdä uuden annoksen ja kirjoittaa jotain muuta kun ylisanoja gh:sta, joksika olen nyt sen gorgonzolahärän ristinyt. Valintamme: antipasteista E:lle vasikanpaistia kera sitruuna-oliiviöljyn ja minulle lajitelma marinoituja kasviksia. Pääruoaksi E:lle grillattua broilerinrintaa ja sitruunaparmesaanipolentaa paistettujen sienien, pinaatin, paahdettujen pinjansiemenien ja tomaattikastikkeen kera ja minulle sitä lohipastaa sen minun kiinnostuksen herättäneen kananmunankeltuaisen kanssa. Muistatteko kun mietin tuleeko se keltuainen raakana vai kypsänä? Nyt tiedän. Mutta en aio kertoa, siitä saavat kiinnostuneet itse ottaa selvää. Toivottavasti joku teistä valitsee lohipastan kun seuraavalla kerralla käytte Rossossa, tuskin petytte. E:n annos upposi puolikasta polentaa lukuun ottamatta hyvällä ruokahalulla vaikka ”ei ollutkaan nälkä”. E oli tyytyväinen annokseensa kuten minäkin. E:n annos oli todella kivan näköinen, polenta oli kuutionmuotoisena alimpana, pinaatti oli kasattu siihen päälle, tomaattikastiketta ja pinjansiemeniä ympärillä ja grillattu broilerinrinta viistosti paistettujen sienien päällä, polentan vieressä.

”Jälkiruokaa”? Kyllä kiitos! Saamme listat, valinnassa menee kauemmin kun alku- ja pääruokien valinnassa yhteensä ja mietimme jo että pitäisikö pyytää yllärit, saisivat tuoda meille mitä tahtovat. Loppujen lopuksi onnistumme kuitenkin päättämään, E valitsi valkosuklaamoussen ja minä jäätelöä, jälkiruoka-annoksen nimeltä Gelato. Voin kertoa että Gelato oli valtava. Tarjoilijat nauroivat kun yksi heistä toi sitä pöytään, me nauroimme, ja annoksen tehnyt tarjoilija selitteli että ”ihan normaalinkokoinen se on”. Olin kuvitellut sen olevan noin kolme kerta pienempi, mietin vieläkin miten tarjoilija onnistui kasaamaan jäätelöpallot, hedelmät, kermavaahdot ja keksit kulhoon niin ettei mitään valunut yli. E auttoi ja minulla oli ähky mutta kuitenkin annoksesta jäi syömättä, olikohan se ensimmäinen kerta kun jätän jälkiruokaa syömättä?

Syömisiin, Tove.

Nyt olen Maistaja. Hoen asiaa itselleni jatkuvasti, jok'ikinen työkaveri tietää sen, ystäväni saavat kuulla siitä jatkuvasti, Äitikin on ylpeä ;) Minun puolestani ollaan iloisia ja blogia odotetaan. Maistaja. Minä.

Kävellään parhaan ystäväni, E:n kanssa ylös Lundinkatua ja sisään Rossoon, seistään salissa ja odotetaan pöytäänohjausta. Salissa on rauhallista ja pöytiä on vapaana, valitsemme pienen pöydän ravintolasalin perältä. Istun sohvalle, takanani ja edessäni on tauluja Italiasta, takanani oleva on Venetsiasta. E kysyy minne Italiaan matkustaisin jos sinne lähtisin... Jos? Kun sanon minä. Pakkohan Italiaan on päästä, Pohjois-Italiaan nyt ainakin, Toscana, Bologna, Milano, Verona, Gardajärvi... E on käynyt Italiassa, Roomassa, haluaisi Italiaan uudestaan.

Vaaleatukkainen tarjoilija tuo hymyillen paahdetun paprikan ja keittiömestarin suosittelemaa mozzarellajuustoa ja kirsikkatomaattia, valkosipuli-rosmariinileivät on juuri syöty, sormet ovat ihan öljyssä. Paprika on heti tomaatin jälkeen suosikkivihannekseni, Rosson paprika ei petä odotuksiani. E istuu vastaapäätä ja syö mozzarellaansa, on kuulemma hyvää. Tilaamani gorgonzolahärkä tuodaan pöytään, parmesaaniperunat ovat erikseen, E:n eteen pöydälle lasketaan valtava lautanen; Tortelloni con asparagi, ricotta e pollo. Lautasella on parsalla ja ricottajuustolla täytettyjä valtavia tortelloneja, gorgonzolakastiketta, viikunabalsamicoa ja parmesaania.

E syö melkein kaiken, jälkiruoalle pitää jättää tilaa.. Minä sen sijaan syön kaiken, kuten aina. Ruokani on taivaallista, siis oikeasti! Härkä on oikeasti mureaa, aivan niin kuin luvattiin. Gorgonzola maistuu, muttei liikaa, sipuli on hyvää kuten aina. Sipuli muuten sijoittuu kolmanneksi vihanneslistallani ja tomaatti, sitä ei ole paljon, mutta tässäkin tapauksessa, kuten monessa muussa laatu korvaa määrän.  Tomaatista puheen ollen, oletteko huomanneet kuinka paljon paremmalle itse kasvatettu tomaatti maistuu verrattuna kaupasta ostettuun?

Lautaset viedään pois ja ruokalista tuodaan, selataan listan loppuosaan, mietitään hetki ennen kun molemmat ovat päätyneet jälkiruokaansa, valinta osui molempien kohdalla siihen jo aikaisemmin haaveilemaani struudeliin. Käykää maistamassa, tuskin petytte.

Syömisiin, -Tove.

Laitoin hiuksiani, kerrankin muulle kun ponnarille tai nutturalle, hymyilin kotona peilille, naamanaamiota olin parannellut, päälläni oli ”käskystä” beige yläosa. Beige ei ole lempivärini, liila on. Laitoin vielä huivin kaulaan, se oli taktinen veto, leuat piiloon ;). Näiden kanssa ei auta vaikka kuinka painaisi hymyillessä kieltä kitalakeen, ne näkyvät, kaikki kolme.

Seuraavassa hetkessä huomaan tönöttäväni Rosson takahuoneen käytävällä. Seison vähän sivuttain, kädet missä milloinkin, sivulla tai ristissä rinnan päällä ja hymyilen vimmatusti, sen minä osaan. Siirrytään salin puolelle, asiakkaiden joukkoon, så pinsamt. Seuraavaksi seistä möllötän sen iki-ihanan valtavankokoisen kuvan edessä, sen, mikä on otettu Porvoon joesta, ranta-aitoista ja Paahtimosta. Yhdellä laiturintapaisella istuu nainen ja katselee poispäin. Meikäläinen katselee kameraan, ja hymyilee, ja liikuttelee käsiään, välillä istun pöydän ääressä, välillä seison toisen taulun edessä. Vedän vatsaa sisään, ei auta, siinä se vain on, huolehdin että huivi peittää leuat. Sessio on loppu, nähtäväksi jää millainen kuva blogin yhteyteen laitetaan.

Myöhemmin samana iltana seison Rosson ulkopuolella ja odotan J:tä. Hän on toinen parhaista ystävistäni, olemme tunteneet toisemme viisivuotiaista. Tunnistan hänet jo kaukaa kävelytyylistä: se on samanlainen kuin aina ennenkin, mutta silti vähän erilainen. Hymyilen, J on raskaana, kävelee jo takakenossa. J jäi tänään äitiyslomalle, hyvä syy käydä ulkona syömässä.

Istumme kuvauksista tutun Porvoo-taulun edessä, ja mietimme hetken, että onkohan vähän liioittelua istua kaksistaan kahdeksanhengen pöydässä. Toisaalta, hieman liikaa on juuri sopivasti meille, ajattelemme.

Tilaamme ruokaa miellyttävältä ja asialliselta tummalta tarjoilijalta jonka jälkeen käymme hakemassa vedet ja leivät. Edellisellä kerralla sotkin oliiviöljyn ja balsamicon epämääräiseksi sössöksi, mutta nyt onnistun annostelussa niin, että balsamico jää pieneksi pisteeksi oliiviöljyn keskelle. Pienestä se ilo irtoaa!

Alkupalojen, antipastin, jälkeen pöytään tuodaan tilaamamme pääruoat, secondi piattit. J tilasi suosittelemaani gorgonzolahärkää ja minä kanaa, joka tarjoiltiin caponata-kasvispaistoksen ja marsalakastikkeen kanssa. Lisäksi lautasella oli tomaatti-valkosipulitahnaa. Kasvispaistos grillatun broilerin alla oli hyvää. J oli yhtä tyytyväinen omaan annokseensa kuin minä edellisellä kerralla.  

Pääruokien jälkeen vuorossa ovat jälkiruoat, dolcit. J on päätynyt struudeliin ja minä panna cottaan tyrnikastikkeella. J sanoo, että struudelin rusinat sopivat annokseen kuin nenä päähän, itse kaavin pikkulasin, josta panna cotta tarjoiltiin, pohjia ja reunoja myöten puhtaaksi.  Kilinkilinkolin.

Syömisiin, -Tove.

Istun leikkaussalin nurkassa, leikkaus venyy, kello käy ja vatsani ilmoittaa kovaäänisesti että täytettä olisi hyvä saada. Juttelemme työkavereiden kanssa illan suunnitelmista ja koiriemme viimeisistä tempauksista.  Kun keskustelu siirtyy ruokaan, tarkistan ruokalistalta mitä sairaalan ruokala tarjoaa tänään. Toivon hetkisen olevani töissä jossain muualla, työssä, jossa on lounastunti ja voisin käydä oikeassa ravintolassa syömässä. Seuraavassa hetkessä löydän itseni Rosson internetsivuilta, tarkoituksena tutkia ruokalistaa, mutta en pääse listalle asti, kun huomaan ilmoituksen. Porvoon Rosso etsii ”Maistajaa”. Ei voi olla totta, tämähän kuulostaa täydelliseltä! Luen löytämäni ilmoituksen ääneen, naureskelemme yhdessä ja mietin ääneen pitäisikö hakea, vaikka olenkin jo päättänyt hakea.

Vieraasta numerosta soitetaan, olen juuri tullut sisälle vietettyäni lähes koko päivän rannalla, istun hotellin sängyllä Khao Lakissa Thaimaassa enkä voi uskoa kuulemaani, olen finaalissa, Maistajafinaalissa!! Haastatteluun ensi viikolla? Sopii!
..26-vuotias iloinen, hyväntuulinen ja positiivisen elämänasenteen omaava sairaanhoitaja.. Ruoka, intohimoni! Italialainen ruoka, täydellistä! Porvoolainen, kyllä olen. Kaksikielinen, sitäkin. Mitäköhän muuta kirjoitin hakemukseeni? En enää muista, mutta ilmeisesti jotain joka kiinnitti huomion.

Haastattelu on ohi, kirjoitan ensimmäistä Maistajablogin kirjoitusta, kuuntelen Michael Buble`n joululauluja ja haaveilen  aurinkokuivatuista tomaateista, arrabiata-kastikkeessa marinoiduista jättikatkaravunpyrstöistä, paahdetusta paprikasta ja Spinata Romana -salamista ja tomaatti-valkosipulitahnasta. Lohipasta kuulostaa ihanalta, mietin tuleekohan se kananmunankeltuainen raakana vai kypsänä. Klassikko; pasta, lihapullat ja tomaattikastike, tuskin sekään ihan pahaa on. Huomioni kiinnittää kuitenkin Carne di manzo al gorgonzola, taatusti mureaa härkää gorgonzolakastikkeessa, kastikkeesta löytyisi myös aurinkokuivattuja tomaatteja ja sipulia, kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta. Parmesaaniperunoita? Kyllä kiitos! Tällaisista ruoista haaveilu nälkäisenä on rinnastettavissa kiusantekoon, mutta koettelen itseäni vielä vähän. Klikkaan auki jälkiruokasivun, valinta on vaikea mutta itse valitsisin joko panna cottan tyrnikastikkeella tai lämpimän etelätirolilaisen omenatortun. Mikä olisi teidän valintanne Rosson jälkkäreistä? Millaiseen ateriakokonaisuuteen päätyisitte?

Syömisiin, -Tove.